Tervehdys täältä pitkästä aikaa! Paljon on virrannut vettä Kalasataman kanavissa, ja perheemme on saanut kovasti odotetun iltatähden. Tämä kirjoitus onkin miniatyyrimatka raskausajan ja synnytyksen jälkeiseen treenaamiseen. Jokainen äiti on yksilö ja jokainen raskaus on erilainen. Siinä missä Hilma oli ennen vanhaan muutaman tunnin jälkeen jo heinäpellolla, minä toivuin esikoisen synnytyksestä ties kuinka ja kauan, vaikka olinkin silloin nuori ja vetreä. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän on osattava kuunnella itseään. Pääsin nyt palaamaan treeneihin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen… kiitos tästä kuuluu suurimmaksi osaksi jälkikasvulle.
Inspiraation lähteenä toimi internetin ihmemaailma; Youtube-videossa raskaana oleva nainen potkii potkumaaleja ja jalka nousee vielä korkealle huolimatta siitä, että raskaus on edennyt jo pitkälle. Neuvolan ohjeistuksella kamppailulajit kuuluvat tietysti kiellettyjen listalle ja Taekwon-Do luokitellaan niihin. Verihän vetää aina merelle ja haikein mielin lähdin muista lajeista tauolle paitsi Taekwon-Do:sta. Ankkamaisin liikkein vaapuin mahani ja lasteni kanssa Kalasataman koulun saliin; ei auttanut vaikka hemoglobiini laski pulkkamäkeä alas ja väsytti ihan mielettömästi. Lapset pitävät kyllä liikkeessä.
Toisaalta kun meillä on pätevä ohjaaja, hän osasi modifioida lajin niin, että se on turvallista harrastaa oman voinnin mukaan hyvinkin pitkälle. Taekwon-Do lajina on yllättävän monipuolinen. Itseasiassa juuri treenit pitivät toimintakyvyn hyvin pitkään yllä ja kesätauko taas kangisti kropan. Välillä ohjaajamme kyseli ohimennen, että olenko kunnossa. Naamani oli hulahtanut vitivalkoiseksi ja tämän spottaamisesta antaisin mielelläni mitalin. Koulussa minua haukuttiin kalkkilaivan kapteeniksi ja voisin kuulemma hyvin maastoutua lumihankeen.
Keltaisen vyön vyökoe meni salin laidalle viritetyn oksennuspussin ja palkintobanaanin voimalla. Koko raskauden kärsin hyperemeesistä, se alkaa plussaamisesta ja loppuu synnärille. Vyökokeessa en päässyt tarpeeksi alas kyykkyyn tekniikoissa, pyykkipoikaottelussa en pystynyt pomppimaan ollenkaan; Chon-Ji liikesarja meinasi mennä harakoille, kun sitä pyydettiin uudestaan ja olin fokusoinut koko energiani siihen ensimmäiseen yritykseen. Myös potkut eivät korkeudellaan tai räväkkyydellään huimanneet, mutta jotenkin sitä pysyi sentään pystyssä ja tuloksena oli tuo ensimmäinen vyöarvo Taekwon-Do:ssa ilman, että olisin laatoittanut lattioita. Naapurin rouvan kanssa tultiin hymyssä suin Espoosta kotia kohden.
Synnytys ei ollut helpommasta päästä ja lääkäri tuppasi käydä vilkuilemassa vointiani osastolla. Iltatähtikin tuli sen verta ajoissa, että pääsi extrahoitoihin. Näitä keskosena syntyneitä meillä riittää, syytä ei ole ikinä selvinnyt. Siitä sitten alkoi tämä yöttömän yön ja päättömän päivän jakso. Kun aloitimme treenit taas syksyllä, pää oli kuin Haminan kaupunki ja kaikki unohduksissa. Pyörä vielä pyöri jotenkin, mutta liikesarja vedettiin lähinnä lihasmuistista ja siniaallon pohjalla pilkkiminen olisi kuulostanut hyvältä idealta. Raskaus muutti (luonnollisesti) kropan painopisteitä ja aivot ihmettelevät, miksi homma ei toimikkaan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Hormonitoiminta aiheuttaa muutoksia kroppaan vielä imetyksenkin aikana, mm. nivelet löystyvät. Vatsalihakset ovat pahimmillaan toinen idässä toinen lännessä, lantio saattaa tiltata eteenpäin ja hartiat ovat ihan tuhannen jumissa pienen ihmistaimen muonitushuollosta. Lainaten Dostojevskiä… aika ja kärsivällisyys.
Sitä ei turhaan sanota, että liikunta tekee hyvää myös mielelle. Ihan vaan, että tapaa muita taistelutovereita ja vaihtaa kuulumisia. Synnytyksen jälkeen mieliala saattaa notkahtaa ja niin sanottu baby blues on tuttu monelle tuoreelle äidille. Vaikka sitä näyttää välillä muodossa kuin peuralta ajovaloissa, se on jo voitto, kun on saapunut paikalle. Vaunukopasta kuuluu ajoittain iso vaatimus kesken perustekniikan. Taas ollaan alkutekijöissä (myös oman fysiikan kanssa) ja se välillä vähän turhauttaa, tosin meidän ryhmässä on mukava fiilis jumpata. Ohjaaja beomsabumnim Hukkavaara Mannermaa taputti selkään, että hyvin meni, oli hyvät reenit ja vaikka olo on vielä jyrän alle jäänyt, sitä lauantaita odottaa aina innoissaan. Kaikkea ei vieläkään pysty tekemään, mutta matka taekwondossa jatkuu taas eteenpäin.
Tässäpä vielä kuva uusimmasta treenaajasta. Kiitos meidän seuran dobok-mallille, Sannalle ja onnea hänelle uudesta vyöstä!
