Dan-Gun – kohti uusia taitoja!

Ensimmäiseksi, onnea Sasaja! Sasaja on nyt osa Suomen ITF Taekwon-Do ry:tä, aivan mahtavia uutisia meille harrastajille. Seuramme on siinä mielessä erityinen, että meillä on treenaajina lapsia, joilla on erilaisia haasteita elämässä. Keskitymme myös nimenomaan perhe Taekwon-Do:on.

Nyt viimeisimmissä treeneissä olemme tutustuneet seuraavaan liikesarjaan, Dan-Gun’iin. Muistan kun ohjaajamme, beomsabonim Hukkavaara sanoi, että kehitys nopeutuu keltaisen vyön jälkeen. Pyörittelin epätoivoisesti silmiäni, sillä pelkkä Chon-Ji tuntui mahdottomalta. Liikaa ilmansuuntia, käsiä ja jalkoja. Alussa kaikki oli vaikeaa, että teki mieli ripustaa tossut naulaan, kun mistään ei saanut oikein otetta. Jos voisin jotain sanoa aloittelijoille, niin älkää luovuttako. Sinnitelkää hetki, kyllä se siitä avautuu. Nyt yläkerran prosessori osaa pyörittää heti ilmansuuntakartan ja aivot tekevät työtä käskettyä… Kehonhallinta onkin sitten asia erikseen.  Liikesarjat ovat yllättävän kauniita, varsinkin kun niitä katselee YouTubesta mustavöisten suorittamana. Oman yrityksen voisi tietysti kuvata, mutta tässä vaiheessa varmaan vajoaisin häpeästä maanalle. Lisää treeniä!

Kuvassa Pog-Fun (Puffe, myrsky) veivaa Punin kanssa Chon-Ji liikesarjaa Masalan Monitoimitalolla Kirkkonummella. Puni oli myös aikoinaan mukana perustamassa seuraa (www.itfmasala.fi) siellä asuessaan.

Dan-Gun liikesarja on nimetty pyhän Dan-Gunin, Santelipuukuninkaan mukaan, joka perusti Korean vuonna 2333 eKr. Liikesarja sisältää 21 liikettä, kaksi liikettä enemmän kuin Chon-Ji ja muistuttaa hieman kyljelleen kaatunutta H-kirjainta. Liikesarjan myötä tuli paljon uusia tekniikoita ja ensimmäinen yhdellä hengitystekniikalla suoritettava alatorjunta- sekä siihen perään ylätorjunta, jatkettu liike (continuous motion), sekä erilaiset käännökset, 270 astetta, mielellään sulavasti. Donato Nardizzilla (9.dan) on hyvä opetusvideo (tunti numero 20) Dan Gun’ista. Vyökokeessa saimme palautetta, että jalkatekniikoita olisi hyvä harjoitella enemmän. No nyt niitä tulee kuin tilauksesta.

Tiistain treeneissä lämmittelimme hernepussileikeillä. Lapset olivat innoissaan. Hernepusseja heiteltiin, potkittiin ja kopiteltiin; meillä oli kilpailut joukkueiden kesken. Nauru raikasi ja eriväriset pussit lentelivät pitkin liikuntasalia. Silti kaikkien suosikki oli, kun kaivettiin mitzit ja potkumaali esiin. Silmät levisivät teelautasen kokoisiksi ja hyvä kun maltettiin jonossa odottaa omaa vuoroaan.  Eskari-ikäisellä tenavallani ja hänen vuotta nuoremmalla kaverilla oli itsetunto ihan katossa. Kaveri tuli aina jonon perään vienosti hihitellen ja kertoi ohimenneensä olevan tosi hyvä! On aivan mahtava nähdä, miten lapset kehittyvät taidoissaan ja saavat lisää itseluottamusta. Mietin, että mitzin ja potkumaalin voisi hommata kotiin ja jumppailla lasten kanssa iltaisin.

Tähän loppuun vielä mainostaisin Sasajan perhemaksua, kausi koko perheelle on 350 €. Meillä on lapset nyt innostuneet niin kovasti, että seuraava kausi taidetaan mennä ihan suoraan perheenä. Jos käy oikein hyvä tuuri, niin saan puolisonikin houkuteltua mukaan treenaamaan. Taekwon-Do kuuluu kaikille…

Kohti kesää ja kesätavoitteita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *