”Taekwon-Do, Taekwon-Do!”

Siinä yleensä käy niin, että lapsi innostuu jostain ja vetää aikuisen mukanaan. Torstaina oli toiveena treenata rauhassa vyökoetta varten isompien lasten kanssa, mutta kun vaihdettiin työntäjää rattaista, oli pienimmällä harmitus ja hätä ihan valtava! Sieltä kuului isolla äänellä; -” Taekwon-Do, Taekwon-Do!” ja 1,5 l vichypullon mittainen käsi sojotti päättäväisesti oven suuntaan. Niin siinä sitten kävi, että iskäkin joutui tulemaan treeneihin mukaan ensimmäistä kertaa. Sasajalle voi tulla kokeilemaan kerran ja siitä ei tarvitse pulittaa mitään. Jos perheessä on useampi lapsi, niin kuin meilläkin, kausimaksu koko perheelle on 350 €. Yhden lapsen kanssa aikuinen treenaa ilmaiseksi ja lapsesta kustannus on 150 € kausi. Lisäksi kustannuksia tulee dobokista, eli taekwondopuvusta n. 35 € ja lisenssistä n. 30 €. Muita varusteita voi sitten hankkia sitä mukaan, kun taitoa alkaa kertyä.

Torstain treeneissä pienin sitten viiletti pitkin salia ja asettuu lopulta isänsä syliin muotoon. Salista löytyi heti samankokoinen kaveri, jonka viereen parkkeerattiin istumaan salin laidalle. Pienimmät oppivat pikkuhiljaa, välillä leikkivät omiaan, välillä tekevät tuttavuutta isompiin harrastajiin ihmetellen lähietäisyydellä. Mukaan kannattaa ottaa oma kiva lelu, jota voi sitten vähän kolistella kun isommat menevät vierestä huiskien ohi ja vesipullo.

Tiistain ja torstain treenit ovat olleet valmistautumista vyökoetta varten. Alussa kaikki tuntuu jotenkin niin kamalan vaikealta, mutta vanha sananlasku kuuluukin, että alku on aina vaikeaa. Loppu on itsestäsi ja motivaatiostasi kiinni. Seuraava alku onkin sitten valkoisen värin vastakohdasta, mustasta vyöstä. Kun pohjan rakentaa vakaaksi, on siihen helppo lisätä elementtejä päälle. Sanotaan, että oma mielesi on isoin vastustajasi. Jos ajattelet, että Chon-Ji on aivan kamalan vaikea, siitä tulee kamalan vaikea. Mitäpä, jos vaihtaisitkin asennetta; rentoutuisit ja nauttisit liikesarjasta? Silloin kapasiteettia vapautuu itse suoritukseen ja jos menee huti vyökokeessa, niin aina tulee seuraava vyökoe. Katselin tuossa liikesarjoja läpi ja ne muodostavat loogisen jatkumon taitojen kehittymiselle. Hyppiminen liikesarjojen välillä ei kannata, kärsivällisyys vie kaikista parhaisiin tuloksiin.

Kenraali Choi Hong Hi:n mukaan, Taekwon-Do kuuluu kaikille. Laji on tapa pitää itsesi liikkeessä ja virkeänä iästä tai kuntotasosta riippumatta. Sasaja on erikoistunut erityisryhmien (kuulovammaiset) sekä perheliikunnan urheiluseuraksi. Haemme Suomen ITF Taekwon-Do Liitto ry:n jäsenyyttä ja hakemuksemme käsitellään liiton yleiskokouksessa 21.05.23. Jäsenyys mahdollistaisi seuralle mm. ohjaajavierailuja ja näin pystyisimme myös kehittämään seuramme toimintaa osana isompaa organisaatiota. Jäämme tänne jännittämään tuloksia kokouksen päätöksestä!

Vyökoe järjestetään sunnuntaina 14.5.2023. Lauantaina on vielä viimeiset treenit, jonka jälkeen tekniikan hiominen tapahtuu ilman valvovaa silmää omassa olohuoneessa. Uutta lajia aloittaessa, sitä on joskus kärsimätön koska kaikki näyttää niin helpolta. Ja kun kokeilee, eihän se nyt ihan niin helppoa ollut… tai edes lähellekään – ellei ole seppä syntyessään. Aikaisemmissa lajeissa sitä on ollut kiinnostunut oppimisesta ja livahtanut aina pois tasokokeista, mikäli näin on jotenkin pystynyt tekemään. Liikesarjat ovat suorastaan vieneet mukanaan ja sitä kovasti odottaa jo seuraavaa, Dan-Gun:in opettelemista.

Nyt kertaamaan Chon-Ji:tä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *