Miten nopeasti aika meneekään! Vyökoe kummittelee nurkan takana. Siis se, joka oli sitten kaukana tulevaisuudessa…kesällä. Meillä oli tehokertaustreenejä tällä viikolla ja hupsista keikkaa, tässä onkin kertaamista moneksi päiväksi. Ensimmäistä kertaa kamppailulajissa tulee vastaan teoriaosuus; mietin kovasti, että minkälainen on itse koetilaisuus. Ajattelin, etten voi osallistua kokeeseen koska minulla ei ole vielä dobokia (Taekwon-Do -pukua) mutta eihän se niin mennyt. Tämän jälkeen ajattelin, ettei minua vielä päästetä yrittämään, kun oikea ja vasen näyttää olevan samaan suuntaan. Kolmantena olen yleensä onnistunut telomaan, jos nyt ei nilkan, niin jonkun ruhjevamman ennen tärkeää kilpailua tai koetta. Nyt tekosyiden lista näyttää kutistuvan siihen, että pitää pistää tehovaihe päälle ja harjoitella vähän enemmän.
Maanantaina oli ensimmäiset treenit, jotka alkoivat ympyrässä istumisella. Kuka perusti taekwondon? Mitkä ovat vöiden värit ja niiden merkitykset? Montako seisontaa tiedät? Siinä istuimme silmät ymmyrkäisinä ja yritimme kaivaa vastauksia sieltä aivojen perukoilta. Seuraavaksi siirryimme tekniikoihin ja siihen, mitä ne ovat koreaksi. Mietin, että miten tähän umpisavolaeseen luupiähän pystyisi nakuttamaan tekniikat koreaksi… kunnes tuli mieleen erään luennon muistiinpanot. Olin kirjoittanut ne eriväreillä ja omalla tavallani. Erilaisia muistisääntöjä ja piirroskuvia muistin tueksi. Tentti meni heittämällä läpi, vaikka reputtamisprosentti oli n. 70. Askartelen itselleni oman Taekwon-Do -vihkosen, johon merkkaan aina ne asiat, mitkä olen oppinut.
Vyökokeeseen tulisi opetella mm. 3 askeleen ottelu, koreaksi Sam Bo Matsogi, mahdollisesti liikesarja Chon-Ji, Neljään suuntaan potkut/Saju Chakgi, lyönnit/Saju Jirugi sekä torjunnat/Saju Magki sekä paljon koreankielistä sanastoa, että tietää mihin suuntaan sen nyrkin laittaa. Seisonnoista Niunja Sogi on valmiusasennon kanssa jäänyt mieleen. Voin vaan kuvitella, että kun vyökokeessa huudetaan tekniikka koreaksi, sitä jämähtää paikoilleen, kun kuuro ravihevonen lähtölaukauksen aikaan. Taekwon-Do:a kehitettiin aikoinaan Jejun saarella; jospa laji olisikin kehitetty Soisalon saarella niin ei tarvitsisi murehtia niin paljon koreankielisiä termejä. Jännä miten jalkapohjat ja aivot ovat ehkä kaikista kipeimpinä… mikä se korkeus nyt taas olikaan, mihin piti potkaista…
Olemme saaneet lisää treenikertoja viikkoon ja kaikista pienin lapsistani on päässyt muutamana kertana mukaan. Treenaaminen vaahtosammuttimen kokoisen mini-me:n kanssa tuo omat haasteensa keskittymiseen. Toisaalta, siinä sivussa he oppivat. Välillä viipotetaan pitkin salia, välillä tutkitaan ympäristöä ja välillä ladataan akkua kentän laidalla. Ensimmäisellä kerralla muodossa oltiin tiukasti äidin sylissä, seuraavalla kerralla mustan vyön näkeminen ovella sai tenavan takertumaan äidin takinliepeeseen. Lopputreenistä maisemia tarkisteltiin beomsabonim Hukkavaaran sylistä.
Täytyy sanoa, että oma tasapainokin on tehnyt tietysti katoamistempun ennen vyökoetta. Pitkien työpäivien ja sairasteluputken jälkeen sitä ei ole jaksanut pitää itsestään huolta niin paljon, kun olisi pitänyt. Toisaalta beomsabonim Salme Nummelan esimerkki inspiroi, koskaan ei ole liian myöhäistä. Pienikin liikunta on kotiinpäin. Muutama lukija on varmaan joskus perehtynyt vilkkaampien ja touhukkaiden koirarotujen koulutukseen; paristoista loppuu virta vain päätä käyttämällä. Saman olen huomannut stressinhallinnassa. Voit lenkkeillä Itäistä rantareittiä ristiin rastiin, vaikka kuinka kauan, tai raastaa mavea salilla niin silti työasiat saattavat myllätä mielessä ennen nukkumaanmenoa. Mutta kun yhdistää liikuntaan aivotyön, alkavat luomet luppasemaan jo hyvissä ajoin ja hirsien sahaus kuuluu alle viidessä minuutissa. Suosittelen kokeilemaan!
Harjoitus tekee metsurin…