No nyt pomppas, sekä syke, että mielenkiinto! Meille järjestettiin harvinaista herkkua, nimittäin seminaari defense-versiosta. TKDD yhdistää perinteisen Taekwondon tekniikat itsepuolustukseksi, jolloin treeniin tulee ihan uusi ulottuvuus. Lounais-Suomen suunnalla vaikuttava Marko Hyytiäinen tuli pitämään meille parin tunnin tiukan setin, jossa hiki virtasi ihan loppuminuuteille asti.
TKDD:ssä on tekniikka viety hyvin minimalistiseksi ja siitä on karsittu kaikki krumeluuri pois näin joulun alta. Yksinkertaisuus on kaunista ja toimivaa. Defense-muodossa on rajattu määrä lyöntejä, torjuntoja sekä väistöjä, joiden ympärille homma kietoutuu. Myös lyöntiin tuli ihan uutta ”potkua”, kun nyt voimantuotto ei katkennut. Hyytiäisen demonstraatio upposi kuin kuuma veitsi voihin; kävimme konkreettisesti läpi, miksi joku torjunta on heikko ja minkä takia torjutaan tietyllä tavalla.
Tällä kertaa taidottomuudestani Taekwon-Do:ssa oli hyötyä. Sitä ei tullut ylianalysoitua omaa suoritusta, sitä vaan teki. Hyytiäinen korosti, ettei ole olemassa väärää lyöntiä, jos se pysäyttää hyökkääjän. Kuitenkin jatkotekniikoissa pyritään menemään hyökkääjän ns. kuolleelle puolelle, ettei saada mahdollisesti nyrkistä, paistinpannusta tahi kengänkärjestä tööttiä.
Etäisyys on aika pitkälti kamppailulajeissa tärkeää, oli se sitten aseellinen (sateenvarjo, koulureppu tai luudanvarsi) tai aseeton versio. Liukkailla tietysti on fiksumpaa pitää kaksi jalkaa tukevasti maassa, siinä pääsee helposti päivystykseen kuvauttamaan itseään, jos erehtyy luulemaan itseään nuoreksi ja notkeaksi. TKDD:ssä on myös väistö taaksepäin, johon en ole törmännyt muissa lajeissa kertaakaan. TKDD on rakennettu ihmisen luontaisten refleksien varaan, jolloin tekniikoiden oppiminen on sinänsä jo helpompaa. Otteluasennot ja muut pönötykset sai kaivaa sinne syvälle, eihän meistä kukaan tule metrosta lapaset ylhäällä kuin Mike Tyson ja lähde siitä sitten steppailemaan nyrkit pystyssä hakemaan jälkikasvuaan päivähoidosta… Toivottavasti. Lisäksi otteluasento saattaa provosoida hyökkääjää, joten puhejudo lupsakalla murteella kädet rinnankorkeudella tai sitten 100 metrin pikajuoksu on edelleenkin ne ensimmäiset vaihtoehdot.
Lopussa me aikuiset pääsimme leikkimään vielä hippaa, joissa kohteena oli rintaranka, olkapäät sekä varpaat. Aikamoinen polkka siitä saatiin aikaiseksi. Lopuksi tähdättiin kaikkiin maaleihin samanaikaisesti. Voe jestas kun tämä ruoto oli kankea, vähän niin kuin olisi ajanut panssarivaunun parketille ja yrittänyt saada sitä ajamaan sirosti telinevoimistelurataa. Joskus sitä miettii, mihin se kaikki energia on kadonnut, kunnes katsahtaa jälkikasvuunsa… että no sinne. Hiki tosiaan lensi ihan vielä viimeisellä minuutilla ja vesipullosta tuli kaveri.
Kylläpä oli mukava olo seminaarin jälkeen, kaksi tuntia hurahti ihan siivillä ja olisi voinut jatkaa vielä pidempäänkin tekniikan parissa.
Isot kiitokset Marko Hyytiäinen opetuksesta ja järjestelyistä Janne Hukkavaara!
