Miten väsytetään 2. lk. ikiliikkuja, joka kiikkuu vielä nukkumaanmenon aikana pää alaspäin? Kuule, tuo se
opettelemaan oikeaa ja vasenta meille Taekwon-Do:n!

Sasajalle on tullut lisävuoroja arkipäivisin ja nyt on mahdollisuutta harrastaa useammin. Itselläni oli hieman sairastelun takia taukoa, jolloin kunto pääsi romahtamaan aika totaalisesti.

Mitä lapselle mukaan, kun tulette ensimmäistä kertaa kokeilemaan? Juomapullo, sisätossut, rennot ja
löysät vaatteet, missä on kiva liikkua. Sekä innostunut ja kannustava aikuinen. Siinä missä me aikuiset
olemme vähän jäykkiä, lapset hokaavat hyvin nopeasti pelin hengen ja katsovat muilta mallia. Tänään
meillä oli perustekniikkapäivä, joka teki todella hyvää sekä muistille, että rapakunnolle. Me sitten
sitkuteltiin rinta rinnan taas alkeiskurssilla miettien oikeaa ja vasenta, jonka itsekin olin rohkeasti
unohtanut!

Mietin, että miksi Taekwon-Do on jostain syystä minulle niin haastavaa… Aikaisemmat kamppailulajit ovat
keskittyneet improvisaatioon. Opetellaan tekniikat, suojat päälle ja sitten vaan rähisemään. Olen tehnyt
kolmen askeleen ottelusta ylianalysoimalla itselleni megavaikean, ollaan herrasmiessääntöjen ja
kurinalaisuuden parissa. Aloittelijana ei osaa yhdistää tekniikoita suurempiin kokonaisuuksiin -tiedon- ja
taitojen puuttuessa. Sitä sanotaan, ettei omena kauas puusta putoa. No nyt alkoi näyttämään kyllä
harvinaisen tutulta. Vieressä olevan kullanmuruseni jalat olivat 80 % harjoituksista väärinpäin. Lapsi ei tosin ollut siitä moksiskaan, hän oli innoissaan mukana aivojumppaamassa. Itseään se alkaa jo hieman
hiostuttamaan näin kypsemmällä iällä.

Seuravaksi ajattelin laittaa rusetit niihin käsiin ja jalkoihin, jotka lähtevät kolmen askeleen otteluissa ensin eteen ja taakse. Ja laittaa kuvion lihasmuistiin, niin kuin puhelinnumerot ja pankkikortin tunnusluvun nuoruudessani. Meillä työfysioterapeutti kävi luennoimassa, että olisi hyvä vaihtaa asentoa jokaisen 20 minuutin jälkeen… Päivään saa mahtumaan monta kolmen askeleen ottelua!

Treenien lopuksi tuo tokaluokkalaiseni alkoi näyttää ruukkuunsa nuupahtaneelta tulppaanilta. Seisominen
on yllättävän rankkaa. Oli jo valmis menemään yöunille klo 18 maissa. Virnistelin kotimatkalla, että tuletkos uudestaan? –”Joo! Nyt mä tajusin ne lyönnit”, hän hihkui rappukäytävässä. Vaikka asento oli vielä hieman etukumara, pienet nyrkit viuhuivat niin innokkaasti ja jalat tamppasivat kuramattoa, että jatketaan sitten tästä etiäpäin.

Illan kääntyessä yöksi taidan ottaa vielä kupposen lämmintä juotavaa ja vähän hieroskella kipeitä jalkoja.
Vaikka tulisikin poissaoloja, sairastumisia tai muita, on tärkeää kuitenkin ilmestyä paikalle, aloittaa siitä
mistä pystyy ja jatkaa sitkeästi. Ei voi heittää hanskoja tiskiin, kun niitä ei vielä tässä lajissa ole tullut vastaan.

Lämmin kiitos beomsabumnim Hukkavaaralle siitä, että hän välittää oppilaistaan.

Eipä minulta ole montaa kertaa opettaja kysynyt treenien päätteeksi, että miten sinä voit. Tästä on kiva jatkaa iloisin mielin.

Ensi kertaan taas, hae san!