Olen Hanna, tuikitavallinen niskahartiavaivainen perheenäiti, joka työpäivän jälkeen lösähtää sohvanpohjalle ja aloittaa aina uuden elämän joka maanantai. Etsin alunperin harrastusta lapsilleni. Alakoululainen bongasi Sasajan mainokset ja halusi mennä kokeilemaan. Lopulta kummatkin koululaiset olivat siellä treeneissä innokkaana. –”Äiti, äiti! Vanhemmat pääsee sinne ilmaiseksi! Tuu äiti kokeilee!”
Vaikka suomalaiset ovat kaiken maailman ilmaisen perään ja jonottavat ämpäriä maailman tappiin asti, ajattelin silti, että taekwondo on nuorien ja notkeiden laji. Lopulta kun viisivuotias tyttäreni vaati päästä treeneihin mukaan, oli äidinkin lopulta liikahdettava.
Siellä sitä sitten nökötettiin, lapset ja äiti alkumuodossa muiden mukana Kalasataman koulun uudehkossa liikuntasalissa. Alussa tehdään muodossa Taekwon-Do-vala ja sitten valmistellaan kroppa treeniä varten.
Ohjaajamme Janne Hukkavaara, tuttavallisemmin, Puni kertoo liikkeet ensin koreaksi, sitten suomeksi lupsakalla savon murteella (ja kun vielä seison silmät ymmyrkäisenä) liikkeet käydään niin, että opettaja näyttää esimerkkiä. Osa lapsista ei malttaisi pysyä paikoillaan; harjoitellaan kärsivällisyyttä ja ohjeiden kuuntelemista.
Täällä ei tarvitse hävetä, jos oma karikatyyri itsestään ei käyttäytyisi aina ihan mallikkaasti. Säännöt ovat selkeät ja tarvittaessa lapsi voi myös seurata harjoituksia liikuntasalin reunalla. Pienin treenaaja lapsista on tällä hetkellä parivuotias ja vanhin yläasteikäinen. Lapset kaipaavat vanhempiensa seuraa ja yhteistä tekemistä. Osa vanhemmista seuraa lasten harrastuksia katsojana. Omistani olen huomannut sen, että he nauttivat siitä, kun äiti on menossa mukana ja harjoituksia tehdään yhdessä. Siitä tulee helposti perheen ”oma juttu”.
Taekwondo lajina on helposti omaksuttava. Mielikuvat niistä korkeista potkuista sulivat pois ja tilalle tuli liikuntaa, joka ”ei tunnu liikunnalta”. Sanotaan, että liike on lääke ja jos jäisin sinne sohvanpohjalle, selkäni olisi varmasti todella kipeä.
Päivät pimenevät yhä aikaisemmin ja aikaisemmin, yksin sitä ei välttämättä tulisi lähdettyä reippailemaan. Tuntia ennen treenejä meillä alkaa pöhinä, jolloin puvut, vyöt ja vesipullot löytävät omat väylänsä harrastusreppuihin. Parasta on ollut se, ettei ole tarvinnut ajaa puolivaloilla toiselle puolelle kaupunkia.
Kalasatamaan liikenneyhteydet ovat olleet hyvät myös julkisella liikenteellä. Alussa vieras kieli tai ihan oikea ja vasen menevät sekaisin. Sitä sotkeutuu omiin jalkoihin ja käsi sojottaa siinä silmien edessä väärinpäin kaikkien ihailtavana. Pikkuhiljaa kädet ja jalat alkavat totella, osa liikesarjasta onnistuu. Naapuri vieressä tekee hienosti. Sivusilmällä tulee vilkastua vähän mallia, että mitä sitä pitikään seuraavaksi tehdä. Liikesarjat- ja harjoitukset vievät mielen myös arjen hälinästä ja työstressistä; silloin joutuu keskittymään liikuttamaan omaa kehoaan.
Oma tieni taekwondossa on vasta alussa, puku ja valkoinen vyö tilauksen alla. Toiveeni oli löytää laji, jota voin harrastaa vielä sähäkkänä mummelina. Sanotaan, ettei vierivä kivi sammaloidu. Mutta sen pidemmittä puheitta, lämpimästi tervetuloa treenaamaan kanssamme pieneen, mukavaan ja huumorintajuiseen seuraan Kalasataman peruskoululle lauantaisin klo 16.00.
